Siirry sisältöön

Kansainvälinen dysleksiaviikko 2019

Kansainvälistä dysleksiaviikkoa vietetään perinteisesti lokakuussa, tänä vuonna 7.-13.10. Kansainvälinen dysleksiapäivä on torstaina 10.10.2019.

Erilaisten oppijoiden liitto juhlistaa viikkoa ALLVAR-seminaarilla maanantaina 7.10.
Seminaarin teema on Ammatillinen koulutus erilaisten oppijoiden näkökulmasta.
Seminaarissa myönnetään ALLVAR-palkinto, jonka Erilaisten oppijoiden liitto myöntää joka vuosi oppimista edistäneelle ja ansioituneelle henkilölle.
ALLVAR-palkinto on saanut nimen tunnetun lukivaikeuksisen, arkkitehti Alvar Aallon mukaan. Toinen l-kirjain puolestaan tulee ruotsin kielen sanasta allvar, vakavasti otettava.

Olemme myös julkaisseet kannanoton Julkishallinnon on vastattava lukemisen ja kirjoittamisen apuvälinepalveluista yhdessä Oikeus oppimiseen neuvottelukunnan kanssa.

Lisäksi aloitamme BLOGIn, jonka aloittaa kirjoittaja ja esiintyjä Jenni Janakka, myös Asennemuijana tunnettu.

Kurkkaa kalenteristamme tapahtumat eri puolilla Suomea ja tule mukaan!
Kalenteria päivitetään, joten jos sinulla on tiedossa tapahtuma, niin ilmoita info@eoliitto.fi.

Kuva on kansainvälisen dysleksiaviikon logo.

Kansainvälisestä dysleksiaviikosta voit lukea lisää European Dyslexia Association nettisivuilta. Tunnus somessa on #EDADyslexiaday