Siirry sisältöön

#etänäläsnä: Etäopetuksesta apua esteettömään oppimiseen?

Kirjoittaessani blogisarjaa #etänäläsnä haastattelin etäopiskeluista, -työskentelystä sekä -harrastuksista hyötyneitä ihmisiä. Kaikki heistä kokivat, että etänä heillä on rauha oppia-, työskennellä sekä harrastaa. Vastaavaan omaan rauhaan ei läsnöolomallissa ole ollut mahdollisuutta.

Usko perinteisen oppimisympäristön parhauteen istuu tiukassa – Erilaisten oppijoiden liiton kokemusasiantuntija ja vertaistoiminnan koordinaattori Maria Tuomialho rohkenee olla eri mieltä

Etäyhteyttä käytettäessä on mahdollista itse säädellä muun muassa äänenvoimakkuutta sekä muiden aistiärsykkeiden tulvaa. Näin voi itse vaikuttaa kokemiensa aistiärsykkeiden määrään. Luokkatilassa se ei ole mahdollista, eikä välttämättä kaikilla työpaikoillakaan.

Etänä ollessa on myös helpompi vetäytyä tarvittaessa omaan rauhaan lataamaan akkuja. Omassa rauhassa, turvallisessa ympäristössä on paremmat mahdollisuudet omaksua tietoa ja tuottaa työtä, mikäli perinteisissä toimintamalleissa kokee aistitulvien kuormittumisen liian suureksi

Yhdeksän bloggausta – yhdeksän erilaista tarinaa

Tiivis yhdeksän bloggauksen sarja käsittelee yleisesti vähänpuhuttuja etä- ja hybridimallien kiistattomia hyötyjä yksilötasolla. Juttusarjassa pääsee tutustumaan monipuolisesti erilaisiin etäilyvaihtoehtoihin.

Tervetuloa kurkistamaan etäilijöiden mielenkiitoisiin onnistumisen kokemuksiin!

Katso Marian esittely tästä!