Siirry sisältöön

Oppimisvaikeudet työssä ja opinnoissa
– meiltä tietoa, taitoa ja tukea!

Ajankohtaista

  • Pohjoismainen yhteistyö tiivistyy

    Pohjoismaiset lukijärjestöt kokoontuivat 9.–11. lokakuuta Tukholmassa vuotuiseen tapaamiseensa. Tänä vuonna keskustelujen pääteemoina olivat työelämä ja nuoret. Kokouksessa päätettiin myös laatia yhteispohjoismainen kannanotto avustavan teknologian käytöstä lukemisen, kirjoittamisen ja oppimisen tukena. Haluamme varmistaa, että avustavan teknologian käyttö on mahdollista kaikille sitä tarvitseville lukivaikeuksisille lapsille ja nuorille.

  • Lukikuun tapahtumia eri puolilla Suomea: löydä omasi kalenterista

    Lokakuun lukikuukausi tuo tietoa lukivaikeudesta, tukea oppimiseen ja mahdollisuuksia kohtaamisiin. Erilaisten oppijoiden liiton tapahtumakalenteriin on koottu jäsenyhdistysten ja muiden toimijoiden ilmoittamia teemakuukauden tapahtumia ympäri Suomea.

  • Lokakuu on lukikuu ja sen teemana on julkilukivaikeuksinen

    Lokakuun lukikuukauden teemana on Julkilukivaikeuksinen. Erilaisten oppijoiden liiton kampanja kutsuu ihmisiä, joilla on lukivaikeus (lukihäiriö), kertomaan kokemuksistaan, ja muita toimimaan liittolaisina.

Tapahtumat ja koulutukset

  • Vaikuttajat

    Koulutuksessa perehdytään moninaisiin vaikuttamisen tapoihin yhteiskunnassa. Koulutuksessa opitaan tuomaan kokemuksen ääntä entistä paremmin kuuluviin. Kohderymä:…

  • Saavutettava PowerPoint

    Erilaisten oppijoiden liitto järjestää kaksi ”Saavutettava PowerPoint” -etäkoulutusta. Ensimmäisessä koulutuksessa tutustutaan saavutettavan PowerPointin tekemiseen ja…

  • Kokemusasiantuntijoiden intensiiviryhmä

    Koulutuksessa tutustutaan vertaisuuden käsitteeseen ja vertaisena toimimiseen. Kuuntelemisen taito ja aitous on koulutuksen keskeisimpiä teemoja…