Lukijärjestöjen lyhyt historia
Suomessa lukijärjestötoiminta on melko nuorta. Suomessa ensimmäinen lukijärjestö perustettiin vasta vuonna 1994. Muissa pohjoismaissa lukijärjestöt ovat toimineet jo jopa 80 vuoden ajan.
Lyhyt historia
- Ensimmäinen järjestö perustettu 1994
- Toiminta alkoi Kallion kirjaston lukinurkassa
- Järjestölle omat tilat ja työntekijöitä 1997
- Oikeus oppimiseen-kampanja ja ensimmäinen seminaari 1997
- Lukibussi-hanke 2002-2004
- Lukineuvola-hanke 2005-2008
- Apuvälinekeskus aukesi 2011
Eri kampanjoissa esiin nostettuja teemoja
- Tietoisuus oppimisvaikeuksista valtakunnallisesti: oppimisvaikeudet eivät vain koulun asia, erilaisia oppijoita myös lukioissa, korkeakouluissa, työelämässä. Oppimisvaikeudet yleisiä (10-20%:lla väestöstä) ja tarve neuvontaan suuri
- Maassamme paljon ns. ”harmaan oppimisvaikeuden” ryhmää, jota ei koskaan diagnosoitu ja jotka jääneet ilman tukea
- Palveluita erilaisille oppijoille todella vähän, monilla paikkakunnilla ei lainkaan
Lue lisää historiasta Erilaisten oppijoiden liiton pitkäaikaisen puheenjohtajan ja nykyisen kunniapuheenjohtajan haastattelussa LukSitko-lehti 2/18.
Airi Valkama – lukiongelman unilukkari
Suomi tunnusti lukiongelman viiveellä verrattuna läntisiin maihin, kuten Ruotsiin, Englantiin ja Saksaan. Tunnustamisessa ja tunnistamisessa toimi valtakunnallisena unilukkarina Airi Valkama, tuolloin vielä Yleisradion aikuisopetusohjelmien tuottelias toimittaja.
