Strategia
Erilaisten oppijoiden liiton nykyinen strategia tuli voimaan helmikuun alussa 2025. Lue liiton puheenjohtaja Olli Luukkaisen kirjoitus strategian syntyprosessista ja keskeisestä sisällöstä.
Tietoa, taitoa ja tukea – EO-liitolla on uusi strategia
Erilaisten oppijoiden liiton uusi strategia syntyi laajasti osallistaen ja perusteellisesti keskustellen. Liiton puheenjohtaja Olli Luukkainen avaa tekstissään strategian syntyprosessia ja sen keskeistä sisältöä.
Erilaisten oppijoiden liiton hallitus päätti liiton uudesta strategiasta kokouksessaan 12.2.2025. Lopputulema on noin puolen vuoden yhteisen perusteellisen prosessoinnin tulos.
Strategian uusimista viitoitti jo liiton ensimmäisen strategian hyväksyminen vuonna 2019. Silloin oli linjattu, että strategia päivitetään viiden vuoden päästä. Niinpä keväällä 2024 vuosikokouksen valitsema uusi hallitus päätti käynnistää strategiatyön heti kesän jälkeen, ja työn valmistelu käynnistettiin jo kesän aikana. Elokuun puolivälissä valittiin työskentelyä tukemaan ulkopuolinen fasilitaattori.
Keskusteluja ja työpajoja
Kuten strategiatyössä on tapana, myös EO-liiton prosessissa aluksi arvioitiin voimassa olevaa strategiaa. Liiton uutena puheenjohtajana kävin kahdenkeskiset keskustelut hallituksen kaikkien varsinaisten ja varajäsenten sekä kaikkien toimihenkilöiden kanssa. Niiden yhteenvedot purettiin niin hallituksen kuin toimihenkilöidenkin kanssa.
Edellä mainitun koosteen ja erillisen yhteistyökumppaneillemme tehdyn kyselyn pohjalta hallituksen työpajassa analysoitiin toimintaympäristöä ja liiton nykyistä tilaa sekä tilannetta lokakuun alussa.
Lokakuun lopun visiointityöpajaan kutsuttiin mukaan myös kokemusasiantuntijaverkosto rakentamaan tulevaisuuskuvaamme. Tavoitteitten asettamisen työpaja oli vuorossa 27.11..
Laaja kommenttikierros
Joulukuun kokouksessaan liiton hallitus sitten muokkasi oman näkemyksensä uudeksi strategiaksi. Vaikka jäsenyhdistysten itsensä valitsema laaja kentän edustus oli hallituksessa tekemässä kiinteästi strategiatyötä, päätimme kuitenkin poikkeuksellisesti lähettää joulukuussa strategialuonnoksen kommentoitavaksi niin kaikille jäsenyhdistyksillemme kuin laajalle kokemusasiantuntijaverkostollemmekin.
Riittävän käsittelyajan turvaamiseksi kommentointiaikaa annettiin tammikuun loppuun. Koska jäsenyhdistyksillä on omat kokousaikataulunsa ja -tapansa, kommentteja tuli vielä helmikuunkin puolella. Nekin kaikki jaettiin hallitukselle ja olivat mukana hallituksen käsittelyssä 12.2.. Suuret kiitokset kaikille teille, jotka annoitte kommenteillanne panoksenne tärkeään strategiatyöhön.
Meillä on nyt uusi strategia, joka astuu voimaan heti ja joka ohjaa Erilaisten oppijoiden liiton kaikkea toimintaa tästä eteenpäin. Emme ole nimenneet sille tarkkaa kestoaikaa. Jos toimintaympäristö tai jokin muu merkittävä asia muuttuu, strategiaa varmasti päivitetään. Lähtökohta on kuitenkin se, että tämä strategia on voimassa edellisen strategian tapaan noin viisi vuotta.
Jokainen voi oppia omalla tavallaan
EO-liiton tulevaisuustavoite (visio) on Maailma, jossa jokainen voi oppia omalla tavallaan läpi elämän. Haluamme siis tehdä työtä sen eteen, että jokainen ihminen saa ja voi oppia tavallaan ja maailma antaa siihen myös mahdollisuuden kaikille kaikissa eri elämän ja ikävaiheissa.
Toimintamme perustaksi (missio) kirjasimme, että Erilaisten oppijoiden liitto on keskeinen toimija ja vaikuttaja oppimisen vaikeuksia koskevassa työssä ja oppimisen esteiden poistamisessa. Siihen sisältyy vaatimus myös siitä, että olemme niin tärkeä, osaava ja vaikuttava toimija, että asemamme tällä meille tärkeällä toiminta- ja toimijakentällä on keskeinen.
Käsitteiden tarkkaa pohdintaa
Käsitteet pohdituttivat strategiatyön aikana kovasti. On ymmärrettävää, että niistä on itse kullakin oma tulkintansa ja näkemyksensä. Mietimme muun muassa, käytämmekö ilmaisua oppimiseste vai oppimisen este. Oppimisen esteen osalta päädyimme tähän laajempaan ja ei-diagnoosipohjaiseen määrittelyyn. Käsitteiden yhteisen tulkinnan vahvistamiseksi käynnissä on parasta aikaa EO-liiton ja Kuntoutussäätiön yhteinen käsitteiden määrittämisen projekti.
Kaikkea toimintaamme ohjaaviksi arvoiksi hallitus päätti Yhdessä, Rohkeasti ja Rakentavasti.
Keskiössä tieto, taito ja tuki
Asetimme myös strategiset tavoitteet:
- Tieto – Lisäämme oppimisen vaikeuksien ja moninaisuuden ymmärrystä yhteiskunnassa.
- Taito – Edistämme monipuolisten oppimisvälineiden ja -menetelmien kehittämistä ja käyttöä oppilaitoksissa, työpaikoilla ja arjessa.
- Tuki – Tarjoamme ja edistämme saavutettavaa ja turvallista oppimisen tukea.
Toivon, että uusi strategiamme koetaan ja omaksutaan yhteiseksi koko laajassa liittomme kentässä. Toivon, että se antaa hyvää pohjaa jäsenyhdistystemme omille strategiatöille. Yhteinen suunta ja mahdollisimman yhdensuuntainen toiminta kaikilla liittomme toimintatasoilla lisää sanomamme vaikuttavuutta ja työmme tuloksellisuutta.
Olli Luukkainen, puheenjohtaja
Strategiset tavoitteet
1. Tieto – Lisäämme oppimisen vaikeuksien ja moninaisuuden ymmärrystä yhteiskunnassa.
- Edistämme oppimisen vaikeuksia kokevien tukea yhteistyössä muiden järjestöjen ja sidosryhmiemme kanssa.
- Vaikutamme päättäjiin, viranomaisiin ja työelämään.
- Kokoamme ja jaamme tutkimus-, asiantuntija- ja kokemustietoa.
- Viestimme aktiivisesti erilaisten oppijoiden tarpeista ja mahdollisuuksista.
2. Taito – Edistämme monipuolisten oppimisvälineiden ja -menetelmien kehittämistä ja käyttöä oppilaitoksissa, työpaikoilla ja arjessa
- Tarjoamme koulutusta, kokemustietoa ja materiaaleja oppijoille ja heidän läheisilleen sekä opettajille, kouluttajille, muille ammattiryhmille ja työnantajille.
- Lisäämme tietoa teknologisista ratkaisuista ja apuvälineistä sekä tuemme niiden käyttöönottoa.
3. Tuki – Tarjoamme ja edistämme saavutettavaa ja turvallista oppimisen tukea.
- Tuemme jäsenyhdistystemme alueellista työtä ja toimintaedellytyksiä ohjauksen, koulutuksen ja viestinnän keinoin.
- Vahvistamme vertaistukiverkostoja ja kokemusasiantuntijoiden roolia vertaistuessa.
- Tarjoamme tukea ja ohjausta erilaisille oppijoille.
Lue koko strategia täältä
VISIO
Maailma, jossa jokainen voi oppia omalla tavallaan läpi elämän.
MISSIO
Erilaisten oppijoiden liitto on keskeinen toimija ja vaikuttaja oppimisen vaikeuksia koskevassa työssä ja oppimisen esteiden poistamisessa.
ARVOT
Yhdessä
Jokainen oppii omalla tavallaan ja tarvitsee oppimisessaan yksilöllistä ja yhteisöllistä tukea. Edistämme erilaisten oppijoiden oppimisen ja osallistumisen mahdollisuuksia kaikissa ikäryhmissä ja elämänvaiheissa. Yhdessä ylitämme oppimisen esteet.
Rohkeasti
Jokaisella on oikeus oppimiseen ja menestymiseen arjessa, opinnoissa ja työssä. Tartumme rohkeasti oppimisen esteisiin ja vaikutamme aktiivisesti yhteiskunnassa visiomme ja tavoitteidemme toteutumiseksi. Kannustamme ja tuemme erilaisia oppijoita omien oppimisen tapojensa löytämiseen ja oppimisen esteidensä poistamiseen.
Rakentavasti
Monenlainen oppijuus on yhteiskunnassa voimavara ja rikkaus. Etsimme ja vahvistamme aloitteellisesti keinoja kannustavaan oppimisen tukemiseen turvallisessa ilmapiirissä. Korostamme ilon aiheita, onnistumisia ja ratkaisuja ja jaamme niitä ympäristöissämme.