Siirry sisältöön

Sarjakuvamaisesti etenevässä joulukortin kuvassa on piirroskuvia ja seitsemän puhekuplaa, joiden tekstit kuuluvat: 1. Joulu ei löydy Valintatalon kassista, eikä ruuhkabussista. 2. Ei edes isoäidin reseptistä. 3. Vaikka sen lukisi oikein. 4. Ei joulu ole virheetöntä pintaa ja glitteriä. 5. Joulu on kaiken sen pinnan alla. 6. Joulukorttia ei tehdä pilkulla ja viilalla vaan sydämellä. 7. Jonka ammiä ei kukaan laske.

Erilaisten oppijoiden liiton tämän vuoden joulutervehdys on kokemusasiantuntijamme Niina Katila-Väisäsen käsialaa. Niinan piirtämissä sarjakuvissa on herkkä käsiala ja vahva viesti.

Käsillä tekeminen on kuulunut hänen elämäänsä aina jollain tavalla, vaikka nykyisen päivätyön ja perhe-elämän lisäksi aikaa omille projekteille ei tahdo jäädä.

”Erityislapsia ohjatessani olen käyttänyt piirtämistä työkaluna asioiden käsittelyssä ja havainnollistamisessa. Vähän samaan tarpeeseen aloin myöhemmin piirtää ja sanoittaa itselleni omia ajatuksiani, tunteita ja tapahtumia. Jäin siihen koukkuun, ja kynä ja vihko kulkevat aina mukanani – eikä materiaali lopu!”

Kiitos Niina kuvasta ja sen tärkeästä viestistä.

Tässä puhekuplien tekstit järjestyksessä:

1. Joulu ei löydy Valintatalon kassista, eikä ruuhkabussista.
2. Ei edes isoäidin reseptistä.
3. 1/4 tl…
4. Vaikka sen lukisi oikein.
5. Ei joulu ole virheetöntä pintaa ja glitteriä.
6. Joulu on kaiken sen pinnan alla.
7. Joulukorttia ei tehdä pilkulla viilalla vaan SYDÄMELLÄ.
8. Jonka äMMiä ei kukaan laske.